Funkyzeit mit Brüno

No niin näihän tässä kävi, etten osaa päivittää blogiani tarpeeksi usein. Ja ulkoasu on aivan kamala, mutta ehkä se paranee pikku hiljaa, kunhan opin käyttämään tätä (tai sitten ei).

Tänään juhlistin eilisiä nimppareitani käymällä elokuvissa, ostamalla uunituoreen Italian Voguen ja Gossipin Music For Men- levyn. Ei mulla ole tapana juhlistaa nimppareita, mutta se käy hyvänä tekosyynä törsäilylle (ostin Batterynkin). Tyypiksi, joka rakastaa elokuvia, käyn yllättävän harvoin elokuvissa, max pari kertaa vuodessa. Se on vaan niin kallista ja kymmenen euron arvoisia leffoja ei tule ensi-iltaan joka perjantai. Toisekseen siellä näkee ihan liikaa nuoria pariskuntia ja se saa tuntemaan olonsa säälittäväksi, kuin olisi eksynyt johonkin pariskuntien illanviettoon. En jaksanut enää odotella keneltäkään treffikutsua, joten päätin mennä yksin, koska yksi elokuva piti nähdä...

Itävaltalainen muotitoimittaja nimittäin! Brüno ei ollut aikaisemmin tuttu hahmo mulle, noh en mä nyt Sacha Baron Cohenia niin tarkasti olekaan seurannut. Ali G:stä en pitänyt, Borat oli jo paljon hauskempi ja kekseliäämpi ja sitten Brüno; aavistin, että tää jos mikä osuu mun hermoon, jos on osuakseen. Ja osuihan se! Ou boi. Päivänäytökseen oli eksynyt parikymmentä muuta nuorta lisäkseni. Komediat on vähän vaivaannuttavia leffateattereissa katsoa, jos ei itseä naurata tai jos on ainoa, joka nauraa. En tiedä olinko ainoa jolla oli hauskaa, mutta vedet silmissä hekotin kyllä koko puoltoistatuntisen läpi. Härski, härskimpi, härskein! Mutta justiinsa hyvä niin sanon minä. Muodin rakastajana ja julkkisten yksityiselämän suurena seuraajana mikään ei ole niin herkulloista kuin näiden maailmojen parodiointi unohtamatta junttien amerikkalaisten kustannuksella sekoilua. En osaa sanoa miten homot suhtautuvat tähän, anaaliläpistä otettiin meinaan kaikki ilo irti, mutta niiden tarkoituksena oli varmasti vain kohahduttaa vanhoollisia piirejä. Oli siinä muutama kohtaus joita ei vain kyennyt myötähäpeästään katsomaan. Mietin vain kuinka autenttisia nuo kohtaukset olivat. Ilmeisesti vaikeampi oli tehdä kuin Boratia, mutta lopputulos oli joka tapauksessa onnistuneempi.

Yritän keksiä jotain negatiivista sanottavaa, mutta en vain keksi millään. Kaikissa kohtauksissa oli jotain naurettavaa. Ja ihailen suunnattomasti artisteja, jotka laittavat itsensä likoon näin sataprosenttisesti kuin Baron Cohen. Sille hepulle kuuluisi jo Oscari! En minä ainakaan kehtaisi. Viis tähteä Brünolle. Joko rakastat tai vihaat, mä kuulun ensimmäisiin.